Perillä...kotona.

Laukut valmiina.

Alkuun muutamia käyttämiäni käsitteitä:

NZ: Uusi-Seelanti (En jaksa joka kerta kirjottaa sitä erikseen, so I do it like kiwi style!)
ACVE: Aotearoa Cultural & Volunteer Exchange
Kiivi tai Kiwi: Uusi-Seelantilainen, paikallinen tai lintu

Lento Helsinki-Vantaalta Singaporeen meni kivasti, lähinnä nukkuessa, olihan sentään yölento. Finnairin Marimekko-koneessa ja kaiken lisäksi economy comfort-luokassa XL-kokosessa paikassa kelpasi pienen ihmisen olla. Singaporessa vaihdoin lentoyhtiön sinivalkoisilta siiviltä punaisiin, kengurubensalla liikkuviin aussivehkeisiin. Lipun kanssa oli jotakin hässäkkää, josta mulle ei tietenkään mitään kerrottu. Siinä kohtaa, kun istuin koneessa kiltisti omalla paikalla ja tullivirkailija tulee jo toista kertaa kysymään boarding passia, alkoi hieman kuumottaa. Ilmeisesti kaikki oli kuitenkin ok, kun eivät raahanneet koneesta ulos.
 

Singapore &
Tequila sunrise

Qantasin kone Singapore-Melbourne-reitillä oli iso ja hieno, mutta tilaa siellä ei ollu sitte yhtään! (Tai ehkä olen vaan tottunu liian hyvään, kun kolme edellistä lentoa on kulunut economy comfort-luokassa ja Japanin lennot kaiken lisäksi eturivissä.) Tarjoiluajat oli myös harvinaisen mielenkiintosia, ei toivoakaan siitä, että olis saanu rauhassa nukkua tai jos nukkui, jäi sapuskat/kahvit etc. välistä. Vaikka lento kesti "vaan" 8 tuntia (Hel-Sin-väli kesti sentään 12h...) matka tuntui ikuisuudelta! Kyllä osaa ihminen olla onnellinen pienistä asioista kuten siitä, että pääsee ulos lentokoneesta. Edes eksyminen Melbournen kentälle ei jaksanut siinä kohtaa pelottaa. Tunnin paniikkivaihto ei ollutkaan mikään paniikkivaihto. Lastaus Melbournesta alkoi myöhässä, mutta matkustajamäärä oli niin pieni, että päästiin ajallaan lähtemään. Reittilentokone Melbournesta Aucklandiin oli vanha ja sympaattinen vekotin. Kiltisti se lähti lentoon, vaikka metelistä päätellen ois voinut päätellä jotain ihan muuta. Päästiin jopa puol tuntia etuajassa perille.

Melbourne ja auringonnousu.

Joten siinä sitä oltiin, yksin valtavan kokosen rinkan ja treenikassin kanssa tuijottamassa jättikokoista kääpiöpatsasta Aucklandin lentokentällä. Kello oli kahentoista kieppeissä, Suomen aikaa jotakuinkin kolme yöllä. Aikani pyörittyäni löysin pari muutakin ACVE-vapaaehtoiseksi lähtenyttä tyttöä, joiden kanssa porukalla odotettiin kyytiä. Tämä kyyti vei meidät Rotorualle. Lakes Ranch-niminen tila majoitti meidän valtavan vapaaehtoistyöntekijäporukan alkuvalmennusleirille, joka tunnetaan paremmin nimellä "The O-week". Neljästäkymmenestäyhdestä yli puolet oli saksalaisia ja niistäkin suurin osa 18-20-vuotiaita teinejä. Totesin itsekseni, että onneksi itselläni on ikää jo hieman enemmän...

Ensimmäisellä viikolla saimme valtavan infopaketin maan tavoista, kulttuurista, liikennekäyttäytymisestä sekä kielikurssin maorikielestä ja kiivislangista. Kiivien tapa puhua on harvinaisen mielenkiintoinen. Puheesta ehtii kuulla ehkä puolet, koska puheen tempo on niin nopea, eikä kuullusta meinaa ymmärtää puoliakaan. Kiivit lyhentää tai pidentää sanoja, jonka takia merkitystä on joskus hankala ymmärtää. Esimerkiksi aamupala (breakfast) on breakie ja olut (beer) on beerie etc.

O-viikon aikana meidät oli jaettu kahteen ryhmään, Kiivit vs. Tuit, lintuja molemmat. Itse kuuluin Tui-tiimiin. Koko viikon meillä oli kisailua, joka alkoi pienellä tulikasteella, mutajuoksulla. Ja koska maan motto kuuluu "Kia kaha - Ole vahva", ja ACVE:n motto taas "Give a 100%", toteutettiin se myös sillä asenteella. Liejuiset, sateen kastelemat hevoslaitumet sopi tähän tarkoitukseen erinomaisen hyvin ja joessa juoksemisen jälkeen vaelluskengät saikin kuivua koko loppuviikon. Yhtenä päivänä päästiin kokeilemaan jättiläisen keinua. Voitte vaan arvata sen huudon määrän, kun porukkaa hilattiin vaijerilla hevosmaneesin katonrajaan ja päästettiin sieltä keinumaan toisen vaijerin varassa! Ihan karmeeta, ihan sairaan hauskaa! Pakko myöntää, että pelotti niin p*rkeleesti, enkä ihan äkkiseltään muista koska oisin kiljunut samalla tavalla... Yksi tehtävistä oli ottaa kuva järveltä, jossa porukka seisoo vedessä niin, että ainakin jalat kastuu. Extrapointseja sai, jos kävi uimassa. Voitte vaan arvata muiden tiimiläisten reaktion, kun minä, "hullu suomalainen", heitin vaatteet pois ja juoksin bikineissä järveen. Oli siinä mukana myös kaksi saksalaispoikaa ja yksi tyttö... Ei se vesi niin kylmää ollu, ehkä kaheksan ja kymmenen asteen välillä. Ilma oli lähes yhtä kylmää!

Järvimaisema oli aivan mielettömän hieno! Järvi itsessään oli muodostunut vanhan kraaterin pohjalle ja vesi oli kristallin kirkasta! Kukkulat ympäröi paikkaa joka puolelta ja kukkuloilla kasvoi metsää. Suomalaisen järkeen ei tosin mahdu se, että metsässä, joista valtaosa on lehtipuita, kasvaa myös kuusia ja palmuja!

Lake Rotorua

Tiistaina käytiin Rotoruan kaupungissa Tui-tiimin kanssa. Hommattiin sim-kortit puhelimeen. Älkää siis yrittäkö olla yhteydessä mun Suomi-numeroon. Lisäksi olin ilmoittanut aiemmin kiinnostukseni hommata oma auto. Koska NZ:n liikennemääräykset oli vastikään muuttuneet, ne jotka eivät olleen aiemmin ajaneet vasemmanpuoleista liikennettä, joutuivat puolen tunnin mittaiselle ajotunnille, joka oli samalla myös ns. inssiajo. Kaikki vasta kortin saaneet junnut ei saanut ajolupaa NZ:ssa. Itse olin kuulemma erinomainen kuski... Joo, varmaan! Jännitti siihen malliin, ettei uskaltanu ajaa ees ylinopeutta saati sitte rähjätä toisille autoilijoille. Knoppitietona, että täällä saa sakot jo 5km/h ylinopeudesta eikä sakon määrä ole mikään pikkusumma!
Olihan se aikamoinen elämys ensi kertaa elämässä ajaa autoa "väärältä" puolelta, kun vaihdekeppi onkin vasemmalla kädellä ja vilkku oikealla. Hieman pitää kehuskella, että laitoin pyyhkijät vilkun sijasta päälle ainoastaan kahdesti. Vaihdekeppiä tosin yritin monta kertaa hakea kuskin ovesta... Pieni kiinalaiskippo olikin kaupungissa aika kätevä, mutta NZ:n tiet on jopa Suomen mittapuulla erittäin huonot, joten Pick up tai joku muu isompi maasturi on täällä ihan omiaan. (Tahon mun subarun tänne!)
Ajotunnin jälkeen oli aikaa patsastella ympäri kaupunkia. Käytiin syömässä (Ruoka on muuten ihan sikakallista ravintoloissa!) ja loppupäivä lekoteltiin Rotorua-järven rannalla auringonpaisteesta nauttien ja mustia joutsenia ihaillen. Meillä kävi tosi hyvä tuuri sään suhteen, tiistai oli ainoa aurinkoinen ja lämmin päivä koko viikon aikan.

Eric

Viikon aikana saksalaisesta 18 -vuotiaasta (vai olisko kuitenki ollu 20v...) junnusta Ericistä tuli ehdottomasti mun paras kaveri. Ihana, sulonen ja ujo "pikkupoika", joka oli todella kiinnostunut Suomesta. Eric uskalsi tulla juttelemaan mun kanssa yhtenä iltana vasta sen jälkeen, kun kaikki muut oli jo lähtenyt nukkumaan tai kadonneet muuten omille teilleen. Yllättäen puheenaiheena oli suomalainen metallimusiikki. Opetin junnun myös lausumaan mun nimen oikein, kaikki muut kun lausuu sen tyyliin "Shala". Eric jäi Lakes Ranchille seuraavaksi puoleksi vuodeksi ja sovittiin, että tehdään reissuja yhdessä, koska Rotorualta on vain tunnin ajomatka Taupolle, jossa mun koti sijaitsee.

Torstai oli meidän viimenen päivä Rotorualla. Illaksi oli luvassa bileet. Muutamat tytöt, joiden kanssa olin tutustunut paremmin, eivät oikein innostuneet ideasta ja Eric-raukka oli kipeenä. Vaikka tulin juttuun muunkin porukan kanssa, ne ihmiset, joiden kanssa olisin mieluiten aikani viettänyt, eivät halunneet/voineet osallistua. Mutta Sallan kävelevä apteekki ja puhelahjat pelasti jälleen. Vähän finrexiniä Ericille ja hieman korulauseita ja tyhjiä lupauksia likoille ja menoksi. Koska Lakes Ranch on alkoholiton alue, bussi haki meidät kaupunkiin Lava Bar:iin. Ei siitä sen enempää...

Perjantaina eli eilen jokainen meistä suunnisti omaan projektiinsa ympäri maata. Osa lähti jo ennen aamu kahdeksaa, osa hieman jälkeen. Minä ja itävaltalainen Elisabeth (Elli) jäätiin odottamaan meidän pomoa, joka oli lupautunut hakemaan meidät tullessaan Aucklandista jostakin konferenssista ja me oltiin melkein matkan varrella. Meidän tuleva projekti seuraavat puoli vuotta on Taupolla, Blue Light Lodgessa. (ks. bluelight.co.nz). Puolen päivän jälkeen saapuikin Blue light-logoin varustettu maasturi noukkimaan meidät kyytiin.
Crish, joka toimii meidän pomona projektin ajan, on entinen opettaja ja poliisi. Meitä oli jo ennakkoon vartoitettu, että Crish puhuu meidänkin edestä, mutta silti se pääsi yllättämään. Kuten jo aiemmin mainitsin, puheen tempo on mielettömän nopea, slangi omalaatuinen ja lisäksi Crish puhuu KOKO AJAN!!! Ollaan jo kuultu Blue lightin perusidea ja toimintaperiaatteet, meidän tuleva työnkuva (joka tulee olemaan enemmän kun monipuolinen), kuultu kaikista täällä työskentelevistä ihmisistä ja Crishin perheestä ym... mutta rehellisesti sanottuna ainoa asia, joka kummankaan, minun tai Ellin mieleen jäi oli se, että me mennään tekemään jotakin Crishin tuttavan hyväksi (emme muista mitä, ehkä siivoamaan?) ja palkaksi saadaan ilmanen benji-hyppy! Eikä ihan missä tahansa, vaan Waikato-joen rannalla (ks. taupobungy.co.nz). Crish sanoi, ettemme lopeta meidän projektia ennen kuin hyppy on hypätty. Yeah, right!

Taupo on upea paikka harrastaa mitä tahansa ja pomollamme Crishillä on uskomattoman paljon suhteita joka suuntaan, joten olemme todella mahtavassa asemassa sen suhteen. Taupo-järven "takana" (kaupungista katsoen) sijaitsee tulivuoria, joista yksi on hyvinkin tunnettu: Mount Ngauruhoe sekä Mount Tongariro, joka tunnetaan meillä päin paremmin nimellä Tuomiovuori eli Mount Doom! Sinne kulkeva vaellusreitti on myös Uuden-Seelannin suosituin reitti. (Taupojärvikin on itseasiassa vanha tulivuoren kraateri.) Maastopyöräilyreittejä menee täällä joka puolella ja se onkin täällä valtavan iso juttu. Waikato-joella pääsee laskemaan koskessa kumiveneillä, seikkailupuistoja on joka puolella, on moottorirataa ja golfkenttää, melkein mitä tahansa ihminen vaan haluaa harrastaa. Ellin kanssa otettiin tavoitteeksi, ettei Taupolta lähdetä ennen kuin ollaan käyty hyppäämässä laskuvarjolla. Hyppyvaihtoehtojakin tarjoaa kaksi eri firmaa, molemmat sekä 12000 ja 15000 jalan korkeudesta. Pitääkin kysäistä pomolta, onko sillä suhteita siihen suuntaan.

Ettei kotimaan päässä vaan pääsisi tulemaan liian kateelliseksi ja koska suomalaisen pitää aina valittaa jostakin, niin minä valitan parista asiasta! Ensinnäkin kylmästä. Vaikka tiesin, että täällä on talvi, ei tähän kylmyyteen osannut edes suomalainen varautua! Vaikka siitä varoitettiin ja pakkasin useamman lämpimän vaatekerran mukaan, keli on silti jäätävä. Eikä vaan se, että ulkona on kylmä vaan ettei sisätilat ole oikeastaan yhtään sen lämpimämpiä. Ja koska täällä on satanut yhtä päivää lukuunottamatta koko viikon, joka paikassa on kosteaa. Olemme Ellin kanssa viikonlopun väliaikaismajoituksessa, sunnuntaina pääsemme muuttamaan omaan luukkuumme. Toivottavasti siellä olisi edes vähän lämpimämpää.
Täällä kaivattaisiin todella kipeästi ammattilaisia, jotka kertoisivat kiiveille, miten talot pitä rakentaa. Muunmuassa talojen eristys on lähes olematonta, ikkunat on yksinkertaset ja niistä vetää ja lattiat on jääkylmät. Lisäksi huoneissa ei ole lämmitystä, vaan huoneet lämpiää irtopattereilla (joiden koko ei millään riitä ylläpitämään huoneen lämpötilaa tarpeeksi korkealla). Taupolla on vuoriston takia paljon kylmempää kuin esim. Rotorualla ja sen todella huomaa. Peitot on sentään paksuja, mutta se johtikin siihen, että yöllä tuli muuten hiki, mutta nenä paleltui ja sainkin karmean nuhan. Tämä päivä onkin mennyt niistäessä. Kesää odotellessa, onneksi siihen ei ole kuin pari kuukautta...
Toinen mielenkiintoinen juttu oli, kun Crish kävi aamulla kertomassa, että Taupolta etelään ja länteen johtavat tiet on suljettu lumisateen vuoksi. Come on, se on vaan lunta! Oisko kitkarenkaista täällä hyötyä!? Suunnittelimme Ellin kanssa lähtevämme kiertämään kylää kunhan sade vähän hellittää, mutta ikävästi näyttää siltä, että jää lenkki vaan puheen asteelle. Sade vaan yltyy ja tulee osittain räntänä maahan. Great! Ainoa ero Suomen marraskuuhun on se, että osa kukkapensaista kukkii ja joka paikassa on vihreää.

Kylmyyttä pahempaa täällä on kahvi! Kiivit rakastaa pikakahvia, siis kiehuvaan veteen sekoitettavia muruja, jotka ei ole kahvia nähnytkään! Ja heidän mielestä se on erittäin hyvää, awesome, kuten täällä on tapana sanoa lähes kaikesta. Damn, I hate it! Taupolle saapuessamme kävimme supermarketissa ostamassa meille sapuskat ensi viikoksi. Yritimme Ellin kanssa kuikuilla kunnollista kahvia, muttei löydetty. Kahvilastakin ns. tavallisen mustan kahvin tilaaminen on lähes mahdotonta, koska kahvivaihtoehtoja on niin paljon. Long black muistuttaa kaikkein eniten tavallista kahvia, tosin kahvin paahtoaste on erittäin tumma.

Saimme viikonlopun aikaa asettua ja tutustua paikkoihin. Maanantaina alkaa arki. Crish kertoi, että kiirettä tulee olemaan lopputalven aikana, uusia ryhmiä tulee viikottain syyskuun loppuun saakka. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää. Lievästi myös hermostuttaa, miten täällä oikein pärjää. Onneksi kiivien elämäntyyliin kuuluu ottaa asiat rennosti. Ehkä sitä oppii itsekin olemaan pingottamatta ja hermoilematta turhista. Eniten jännittää, milloin pahin kulttuurishokki ja koti-ikävä iskee. Jos se edes iskee.
Joka tapauksessa The Blue Light Lodge Wairakain kylässä Taupolla, on mun koti seuraavat puoli vuotta.