 |
| Lähtökahvit Aucklandin lentokentällä |
Samaan aikaan mietin, mitä tapahtuisi lähtöni jälkeen ystävilleni Uudessa-Seelannissa. Unohtaisivatko kaikki minut saman tien, olisin ollut vain "a flash in a pan", kuten Tim joskus kuului sanoneen.
Kotona Kuusaalla minua odottaisi remontoitava pikkukaksio, jonka olin (äitini avustuksella) ostanut kesäkuussa Uudesta-Seelannista käsin. Nauratti, että harva ihminen sitä ostaa kämppää näkemättä sitä lainkaan. Tässä tapauksessa minun oli luotettava äitini arviointikykyyn, joka ei tälläkään kertaa pettänyt. Pankkiasiat asuntolainasta lähtien sujuivat helpommin, kuin olin kuvitellut, ainoastaan asunnonostovaltakirja piti lähettää allekirjoitettuna etanapostilla kotimaahan.
 |
| Aamuyön hetki juuri ennen auringonnousua Kymijoen rannassa |
19.7.2017 Helsinki-Vantaan lentokentällä minua oli vastassa siskoni ja veljeni. Siskoa yritti vähän itkettää, mutta onneksi se meni nopeasti ohi, olisi muuten varmaan itseltäänkin pieni tippa linssiin tullut. Tuntui kotoisalta. Mukanaan he olivat tuoneet termarissa oikeaa kahvia ja ruisleipää. Mikä sen parempaa! Kotiin, vanhempieni luo päästyämme minua odotti brunssi, jota äiskä oli jäänyt tekemään. Iskäkin oli ottanut vapaata töistä. Ei kun skumppapullo auki!
 |
| Woikka Rock |
Koko kesän oli kuulemma satanut ja ollut todella kylmä. Ensimmäinen viikkoni Suomessa oli kuitenkin lämmin, vaikkei hellelukemia saatukaan mittariin. Sopi minulle hyvin, sillä aloitin kämppäni remontoinnin lähes saman tien. Kuukauden ajan juoksin osteemassa maaleja, laminaattia, listoja ja kaiken näköistä remonttivermettä. Koska halusin välttämättä tiskikoneen, oli sen vuoksi koko keittiö uusittava. Vanha keittiö olikin alkuperäinen, vuodelta -85, joten päivitys oli ihan tervetullut. Monitoimi-iskä tietenkin asensi sen ja puoli sukua oli valjastettu erilaisiin remppahommiin.
Koska olin kesäkuussa irtisanoutunut vanhasta vakituisesta työstäni, oli minun haettava myös töitä. Ilmoittauduin sijaislistoille tehostetun palveluasumisen yksiikköön, kotoisammin vanhainkotiin (sana, jota ei kaiketi enää saa käyttää...), jossa olen työskennellyt siitä lähtien ja viihtynyt. Töiden myötä olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin.
Töiden ja remontin lisäksi ehdin myös nautiskella Suomen kesästä kohokohtana Mikkelin Jurassic Rock, jossa pääesiintyjänä oli Bad Religion, ehkä paras tietämäni punk-bändi kautta aikojen.
 |
| Hain auton Sodankylästä. Samalla reissulla kävin kummisetäni kanssa Norjassa. Kotimatkalla riitti muutama (sata) poro(a). |
 |
| Ex-kämppikseni Sally lähetti minulle uunituoreen kirjansa, jonka tekoa sain puolen vuoden ajan seurata ihan vierestä! |
Elokuun lopulla muutin porukoiden nurkista omaan kämppääni. Siinä vaiheessa alkoi todellisuus iskeä päin tajuntaa. Remonttikiireet olivat ohi, ei ollutkaan enää stressiä pitämässä mieltäni kiireisenä. Paluushokki alkoi nostaa päätään. Mitä tästä eteenpäin? Mitä oikeasti elämältäni haluan? Olenko nyt tuomittu jäämään tänne, jumiin?
Ajoittain sain paniikinomaisia kohtauksia, ahdisti aivan suunnattomasti. Kaikki tuntui liian tutulta, liian tylsältä ja harmaalta. Halusin pois täältä. Kotona oli paha olla, kämppä ei tuntunut kodilta vaan väliaikaiselta sijoituspaikalta. Mietin jo sen vuokraamista eteenpäin, kun itse lähtisin maasta.
Aloin suunnitella seuraavaa reissua, mahdollisesti Australiaan. Vuodeksi. Ja sen jälkeen Kanadaan. Väliin pieniä reissuja lähiseuduilla, tarkoittaen Eurooppaa. Siitä tuli lähes pakkomielle. Vain sen ajatuksen turvin jatkoin matkaa eteenpäin, että tämä ei kestä ikuisuuksia, kohta olen taas kaukana täältä. Kirjauduin eräänä päivänä hirveän vimman ajamana immigration Australian sivuille viisumihakemusta tekemään. Sainkin täytettyä sen puoliksi, kunnes tulin toisiin aatoksiin. Jos en kuitenkaan vielä hakisi. Myös Kanadan viisumeja olen kytännyt kaiken syksyä.
 |
| Jalkalistojen sahausta |
Syksyn pimeys alkoi painaa päälle. Kaamosoireet, joista olen teini-ikäisestä saakka kärsinyt, alkoivat myös painaa. Mieli oli synkkä, kiukutti ja väsytti koko ajan. Söin kuin hevonen, enkä jaksanut tehdä elettäkään kuntoni ylläpitämiseksi. Kavereihin oli lähes mahdoton pitää yhteyttä, vaikka tunsinkin todella huonoa omatuntoa siitä. En ole koskaan ollut hyvä pitämään yhteyksiä ihmisiin, vaikka heitä paljon ajattelenkin. Onneksi sekä kotimaan että Uuden-Seelannin ystävät jaksoivat pitää yhteyksiä minuun. Kaiken kaikkiaan tiesin, etten ole yksin, minulla on vahva tukiverkosto ympärilläni. Siitä olen todella kiitollinen.
Kävin reissunpäällä ulkomailla kerran kuussa, elokuussa Pohjois-Norjassa, syyskuussa Lontoossa, lokakuussa Tallinnassa, ja marraskuussa Turussa (kyllä, se on kuin ulkomaille menisi!) Reissut helpottivat oloani hieman. Hommasin myös vuoden viisumin Venäjälle ja joulukuun alkupuolella kävin äitini kanssa Pietarissa.
 |
| Uusi kämppiseni Cruella |
 |
| Turun linna |
Vasta Turun reissu oli ajatuksissani käänteentekevä. Oltiin serkkuni kanssa ystävämme luona kyläilemässä pari päivää. Emme olleet olleet tällä remmillä liikkeellä aikoihin. Vasta silloin (muutaman rohkaisevan jälkeen) aloin kertoa fiiliksistäni. Puhuimme paluushokista pitkään, sillä myös serkkuni ja ystäväni ovat olleet ulkomailla pidempään ja tietävät, miltä paluu tuntuu.
Aloin vihdoin ymmärtää, etten voi elää elämääni odottaen hetkeä, jolloin lähden pois vaan minun pitäisi muistaa myös tämä hetki. Tämän ymmärrettyäni oloni on rauhoittunut. En ole vielä löytänyt suuntaa elämälleni, mutta nyt minulla ei ole enää pakottavaa tarvetta löytääkään sitä. Kyllä kaikki tapahtuu aikanaan.
 |
| Eremitaasi, keisarin talvipalatsi Pietarissa |
 |
| Camden town, Lontoo |
Vaikka mieleni saikin rauhan siltä, etten ole juoksemassa kotimaasta karkuun pidemmäksi aikaa, on kaipuu ulkomaille silti vielä paljon mielessä. Olen jo yli kuukauden päivät miettinyt tosissaan, että lähtisin takaisin Uuteen-Seelantiin, ihan vaan lomalle. Jos tämä loma sulkisi ympyrän ja pääsisin viimeisimmästäkin pakkomielteestäni irti. Olen ollut paljon yhteyksissä ystäviini toisella puolella ja kuullut, miten siellä menee. Tom muuttaa vuodenvaihteessa Nelsoniin, Sally taas Wanakaan. Tim on löytänyt tyttöystävän ja suunnittelee muuttoa Taupolle, Jo on muuttanut asuntobussiin ja elää unelmaansa. Miten onkaan ihanaa, että elämä siellä rullaa omalla painollaan eteenpäin. Ja kaikki tapahtuu toisella puolella maailmaa, tuntuu siltä, että olisin yllättävänkin lähellä.
 |
| Luonnon taidetta talvisella Vuohijärvellä |
Pakkomielteeni otti kuitenkin niskapersotteen ja varasin lennot Queenstowniin. Reilun parin viikon päästä istun taas koneessa kiroilemassa, miten pitkä lentomatka voikaan olla. Mutta olen täynnä tarmoa ja intoa! Tämä on jotakin, mitä tarvitsen! Pähkähullu päähänpisto, mutta mitä muutakaan minulla olisi? Ei ainakaan mitään menetettävää. Joskus elämä tuntuu vaan niin pirun ihanalta! Olen vapaa tekemään mitä haluan, minun ei tarvitse kuunnella toisten mielipiteitä sen suhteen. Ja olen tehnyt töitäkin sen eteen, että minulla on myös varaa lähteä. Kerrankin voin olla tyytyväinen omista taloudellisista kyvyistäni, ettei persaukisena tarvitse kituutella, eikä reissun jälkeenkään tarvitse elää näkkärillä ja vedellä.
Uusi vuosi alkaa mitä ihmeellisimmissä merkeissä, se on täynnä odotusta ja toivoa. Vuosi sitten juhlittiin Uuden Vuoden vaihtumista Christchurchissa, tänä vuonna töissä yövuorossa. Mutta parin viikon päästä saan palata maahan, jota kutsuin vuoden verran kodikseni, paikkaan, joka tulee aina sydämessäni olemaan toinen kotini. Down under, always on my mind, always in my heart! Olen onnellinen, juuri nyt, keskellä yötä omassa kämpässäni, joka nykyisin tuntuu jo kodilta, kirjoittamassa. Ehkä tarina saa vielä jonain päivänä jatkoa uusien seikkailujen merkeissä. Siihen saakka, Cést la vie!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti